Helsinkiläisille tehtiin 1980-90-luvulla kysely elämästä kaupungissa heidän lapsuudessaan (eli noin 1950-60-luvulla). Vastauksista löytyy monenlaisia mainintoja lapsuuden tuoksuista ja hajuista:
Kankaat joilla huonekalut kotona peitettiin aina kesänviettoon lähdettäessä.
Eräs kauppa joka tuoksui aina pinttyneeltä valopetroolilta ja silliltä.
Uimalaitoksen tervatut lankut.
Suklaa- ja hedelmälähetykset isoäidin jäätelökioskiin.
”Suloinen tuoksu” makeistehtaasta kadun vastapuolella.
Kuistin alta levinnyt kostean polttopuun ja tuoreen koivupuun tuoksu.
Vaahtera, joka parvekkeen vieressä tuoksui keväisin hunajalta.
Pahanhajuinen Töölönlahti.
Käymäläsäiliötä tyhjennettäessä levinnyt löyhkä.
Hienojen ruokien tuoksu isoäidin sukupäivällisillä.
Isoisän kotona ollut sohva, jonka taakse voi piilosilla kätkeytyä ja hengittää raskasta pölyn tuoksua.
Colombian kahvikaupan vastajauhettu kahvi.
Aina jouluksi kauppoihin tulleiden mandariinien tuoksu.
Wickholmin siirtomaatavarapuoti, ”turvallisten tuoksujen sekä ystävällisen palvelun maailma”.
Tädin rohdoskaupan puuterit ja parfyymit.
Apteekin lääkkeet ja yrtit.
Ilma joka haisi palamisjätteille ja aseman höyrynoelle.
Höyryvetureiden savu.
Linja-autoasemalla olleen yleisen käymälän lautaseinän alitse valuva ”löyhkäävä noro”.
Kloorin haju Yrjönkadun kylpylässä.
Tallin ja hevosen haju Ruskeasuolla.
Oopperan pukuhuoneiden tunkkainen ihomaalin ja puuterin kyllästämä ilma.
Puhdas pyykki mankelihuoneessa.
Lattioille levitetty tuoksuva vaha.
Pölyimuriin kiinnitettävä havumetsältä tuoksuva hajustepussi.
Primuskeitin.
Kotitalon pannuhuoneen ja talomiehen työvaatteiden tunkkaisen pistävä haju.
Joulukuusen tuoksu.
Isän jouluna tupruttelema sikari.
(Kooste on lainattu Jan Löfströmin artikkelista, joka on kirjoitettu Suomen käsityömuseon näyttelyyn Onko hajua? 2004. Artikkeli on poistunut netistä.)
 |
| Joulu Tammisalossa 1960-luvulla. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Juha Jernvall. |
Listan tuoksuista saa selville monenlaisia asioita. Ensinnäkin tuoksut säilyvät muistissa kauan ja hyvin yksityiskohtaisina. Ne liittyvät selkeästi tiettyihin paikkoihin ja tilanteisiin. Vaikka moni tuoksu on tunnistettavissa noista tänäkin päivänä, ne kuvaavat hyvin omaa aikaansa. Hajut ja tuoksut eivät ole ajattomia. Ne ovat sidoksissa tiettyihin toimintoihin, eivät vain materiaaleihin sinänsä.
Otetaan esimerkiksi apteekki. Miltä apteekissa tuoksuu nykyisin? Ei paljon toimistoa kummemmalta. Ei edes sairaalamaiselta. Mutta toisin oli ennen. Katkelma Helsingin Sanomien jutusta, jossa kerrotaan Suomen viimeisestä historiallisesta apteekista, Joutsen apteekista Helsingissä valottaa asiaa:
Vielä sata vuotta sitten apteekin ovella tuli vastaan voimakas tuoksu. Lääkkeitä valmistettiin takahuoneessa, ja niiden höyryt levisivät joka paikkaan.
Nyt Suomen viimeisen historiallisen apteekin toiminta on vaarassa loppua. Lapinlahdenkadun Joutsen-apteekki on Suomen ainoa alkuperäisessä muodossaan säilynyt apteekki.
Arvokkaan tilan säilyminen on toimintaa pyörittävän apteekkari Bengt Mattilan intohimon varassa. [--]
"Vain historiaa tuntemalla voimme ymmärtää tätä päivää", Mattila sanoo ja silittää palvelutiskin kaidetta. Se on valmistettu jalopähkinäpuusta ja on pysynyt paikoillaan yli sata vuotta.
"Eräs mies tuli tänne ensimmäistä kertaa lapsuuden jälkeen ja etsi tästä kaiteesta omia hampaanjälkiään. Hänellä oli ollut tapana purra kaidetta kun odottelu apteekissa venyi pitkäksi. Hän muisti edelleen miltä kaide maistui", Mattila kertoo.
Korkean huoneen tummille ylähyllyille voi kuvitella purkillisen iilimatoja. Elävä verenimijä oli tuolloin korvaamaton tulehduksen hoitaja. "Kaikilla näillä asioilla on tarina, ja sen tuntee. Uskon, että tällaisessa ympäristössä ihminen rauhoittuu eri tavalla kuin muualla." (Moilanen 2014)
Jutussa on myös hauska video, jossa apteekkari kertoo pirunpaskatinktuurasta, jonka teho perustui lähinnä hajuun ja sitä käytettiin myös paljastamaan tekosairaat.
 |
| Joutsen-apteekin tuoksu 2014 oli sekoitus vanhaa ja uutta. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Juho Nurmi. |
Hajut ja tuoksut toimivat muistiherätteinä, koska ne aiheuttavat usein välittömän kehollisen reaktion. Tuoksujen ja muistin erityistä yhteyttä on selvitetty laboratoriokokein ja psykologisin testein sekä selitetty neurologisilla seikoilla. Jari Tuominen, joka on kirjoittanut kirjan tuoksujen kemiasta kirjoittaa, että ”hajuaistin välittämä signaali on siitä erikoinen, että se kulkee laajoja verkostoja aivoissa siten, että mukana on tunteista vastaavat aivojen alueet” (Tuominen 2012, 14). Syntyy muistijälkiä, sitä voimakkaampia mitä yksityiskohtaisempia tai tunnesisällöltään erityisempiä kokemukset ovat olleet. Asian viehättävyys onkin siinä, kuinka pieni, vähäpätöiseltäkin vaikuttava yksityiskohta voi palauttaa mieleen toisen ajan, paikan, tunnelman.
Kaunokirjallinen esimerkki tuoksujen voimasta siirtää hetkessä toiselle puolelle maapalloa ja ajassa, muistoissa, vuosia taaksepäin, ja jonka kaikki tietävät, vaikka eivät olisi itse teosta lukeneet, on tietysti proustilaiset madeleine-leivokset. Niistä on tullut osa kollektiivista, kulttuurista muistia. Otetaan seuraavaksi kuitenkin madeleine-leivokset lähilukuun.
 |
| Madeleine auki. Kuva: Wikimedia Commons, Lionel Allorge 2013. |
Miksi aina viitataan vain leivoksiin, kun kohtauksen nimenomainen tuoksu tulee teestä, tai teestä ja siihen kastetusta leivoksesta yhdessä? Pikkuleipämuru on se, jonka päähenkilö laittaa suuhunsa lusikalla. Tee on imeytynyt siihen. Kohdassa lehmuksenkukkatee on vielä vaihtoehtoinen tavallisen teen kanssa, vaikkakin myöhemmin kirjoittaja tunnelmoi apteekkarin keräämien aitojen lehmuksenkukkien äärellä. (Lehmuksenkukkatee oli isotädin rohto.) Mutta siis miksi korostetaan tuoksua, kun päähenkilö maistaa yhdistelmän? Miksi tuoksu on muistin kantaja eikä maku? Kohdassa maku mainitaan kymmenen kertaa, tuoksu vain kerran.
Osaltaan tuota maun ja tuoksun erottelemattomuutta voi selittää se, että jopa 75 % makuaistimuksesta syntyy haistetusta aromista. (Meredith 2008/2012, 262.) Hajuaistia on kahdenlaista, ortonasaalista ja retronasaalista. Ortonasaali haju muodostuu sierainten kautta hengittämällä havaittavista haihtuvista yhdisteistä. Hajun tai tuoksun tuntee, kun sisäänhengitys tuo sen nenään. Retronasaali haju on ruuan ja juoman haihtuvia yhdisteitä, jotka kulkeutuvat nenänielun kautta nenäonteloon. Eli maistamisen yhteydessä, kun jotain laittaa suuhun. Juurikaan ei ole näkynyt huomioita, että näillä eri kanavilla olisi vaikutusta hajujen ja tuoksujen merkityksiin, tai että niitä useinkaan käytännössä olisi tarpeen erottaa toisistaan. Aromi on hajuaistin sanoista sellainen, joka ne selvästi vielä yhdistää.
Muiston pompsahtaminen hajusta mieleen ei kuitenkaan ole mitenkään yllättävää. Kadonnutta aikaa etsimässä romaanin päähenkilö, kutsutaan häntä nyt vaikka Marceliksi kun muutakaan nimeä ei ole annettu, kuitenkin ponnistelee kovasti muistojensa perään. Tosin kyllä sen romaanin nimestäkin voisi päätellä. Marcel suree, että muistaa Combraysta, jossa lapsena vietti aikaa, vain oudon kapean kiilan mallisen kuvan talosta ja tietystä hetkestä. Kaikki muu sen ympärillä on sumuista ja kateissa. Madelaine-leivosmuru palauttaa yllättäen erikoisen onnentunteen (jota Marcel ei osaa selittää vielä sittenkään kun tunnistaa maun/tuoksun aiemman tapaamisen), mutta muiston perään Marcel joutuu tekemään töitä. Toinen ja kolmas suullinen teehen kastettua pikkuleipää tuovat aina vain huonommin koettua lähemmäs. Marcel tajuaa, että hänen on etsittävä kokemuksen lähdettä itsestään, omasta tietoisuudestaan (tai alitajunnasta).
Väkisin muiston palauttaminen ei kuitenkaan onnistu. Kun Marcel lakkaa yrittämästä, tuoksun tuoma muisto avautuu äkisti:
Niin kuin japanilaisessa seuraleikissä jossa kastetaan posliiniseen vesimaljaan pieniä samannäköisiä paperinpaloja, jotka heti veteen upottuaan oikenevat, kiertyvät, värjääntyvät eri värisiksi, muuttuvat selkeästi ja tunnistettavasti kukiksi, taloiksi ja henkilöiksi, samalla tavoin kaikki meidän puutarhamme ja herra Swannin puiston kukat, Vivonnen lumpeet ja kaupunkilaiset ja heidän pienet asumuksensa ja kirkko ja koko Combray ja sen ympäristö, kaikki se mikä nyt muotoutuu ja kiinteytyy, kaupunki ja puutarhat, nousi minun teekupistani. (Proust 1913/1968, 58.)
Lopuksi palattiinkin teekuppiin, ei leivokseen. Itse asiassa madelainen tilalla oli alun perin korppu, väitetään lehtijutussa Illiers-Combrayssa sijaitsevasta leipomosta, jota kaupataan madeleinen ja Proustin maineella (Nalbantoglu 2007). Muistojen korpuista olisi syntynyt aika erilainen mielikuva.
Proust vertaa muistoa kelttiuskomukseen, jossa esineeseen tai kasviin piiloutuu kannettavaksi osa kuolleiden rakkaiden sielua. Joskus sattumalta ne kohdataan ja tunnistetaan, lumous särkyy ja se, mikä oli kadoksissa, palaa luokse. Näin mikä tahansa voi toimia muiston kantajana. Proust ei tässä varsinaisesti korosta tuoksun merkitystä, vaikka toisaalla kuvaileekin hajuja ja tuoksuja nimenomaan niiden kantamien merkitysten mukaan monisanaisesti.
Proustia on vaikea lainata nasevasti, kun lauseet saattavat hyvinkin olla yli sivun mittaisia. Silti haluan liittää tähän pitkän katkelman, jossa tuoksut toimivat kuin se ”elämisen aromi”, josta mainitsin aiemmin. Ne sisältävät kokonaisen ilmapiirin. Niiden kuvauksesta voi lukea paikan ja ajan määreet, ja vieläpä kokijan mielenlaadun. Kyse on isotädin huoneesta, johon madeleinen ja teen maistaminen alun perin sijoittuu.
Itse asiassa tätini käytti enää vain kahta vierekkäistä huonetta, toisessa hän vietti iltapäivät sillä aikaa kun toista tuuletettiin. Ne olivat niitä pikkukaupunkilaishuoneita, joissa - aivan niin kuin joillakin seuduin lukemattomat joukot alkueläimiä, joita me emme näe, valaisevat tai tuoksuttavat laajalti merta tai ilmaa - meitä hurmaavat tuhannet tuoksut, joita levittävät hyveet, järkevyys, tottumukset, aivan oma salainen elämisen muoto, näkymätön, yltäkylläinen ja sidonnainen, jota ilmapiiri ylläpitää; ne ovat ilman muuta vielä luonnon tuoksuja, kuulaat niin kuin läheisen maaseudun tuoksut, mutta silti kodikkaat inhimilliset, tiivistyneet, kaikkien hedelmäpuutarhasta ruokakaappiin siirtyneitten vuoden hedelmien maukas, taidokas ja kirkas säilyke; ne vaihtuvat vuodenaikojen mukaan mutta kytkeytyvät huonekaluihin ja taloon, miedontavat kuuran pistävyyttä tuoreen leivän lämmöllä, ovat joutilaat ja täsmälliset kuin kylän kello, viipyilevät ja säntilliset, huolettomat ja huolekkaat, puhtoiset, aamuvirkut, hartaat, onnelliset rauhassaan, joka on rikas runouden lähde sille, joka kulkee niiden läpi eikä ole elänyt niiden parissa. Ilma huoneessa oli niin ravitsevan, niin herkullisen, hivelevän hiljaisuuden kyllästämä, että minä kuljin siellä kuin herkutellen, eritoten ensimmäisinä vielä kylminä pääsiäisviikon aamuina, jolloin aistin ilman paremmin, koska olin vasta tullut Combrayhin: ennen kuin menin sanomaan huomenta tädille, minun piti odottaa ensimmäisessä huoneessa, jossa vielä talvinen aurinko oli asettunut lämpimään tulen eteen, joka oli jo sytytetty kahden tiilen väliin ja joka silasi huoneen noen hajulla, teki siitä kuin maalaistalojen ison ”uuninvarjostimen” tai linnojen takkakuvun, jonka suojassa toivoo, että ulkona puhkeaisi sade, lumimyrsky, ehkä vedenpaisumus, jotta sisällä olon mukavuuteen liittyisi talvehtimisen runollisuus; kuljin muutaman askeleen rukoustuolilta kuvioiduille samettinojatuoleille, joiden selkänojalla aina oli pieni virkattu suojusliinahuoneen; ja tuli kypsensi kuin taikinaa maittavia tuoksuja, joita huoneen ilma oli sakeana ja jotka aamun kostea, aurinkoinen raikkaus oli jo alustanut ja ”nostattanut”; se ohensi ne lehtisiksi, paistoi kullankeltaisiksi, poimutti ja kohotti ja teki niistä näkymättömän mutta aineellisen maalaiskakun, jättiläiskokoisen lehtitortun, jonka pariin minä aina palasin maisteltuani komeron, lipaston ja kukallisen seinäpaperin rapeampia, hienompia, arvostetumpia mutta myös kuivempia aromeja vaipuen salaisen himokkaasti kukikkaan päiväpeiton tahmean tympeän, huonosti sulavan ja hedelmäisen välituoksun valtaan. (Proust 1913/1968, 60-61.)
Yksityiskohtaisuudestaan ja henkilökohtaisuudestaan huolimatta kuvaus on yleisempi: ”ne olivat niitä pikkukaupunkilaishuoneita…” Niin kuin kuka tahansa tällaisen elämänpiirin olisi kokenut sellaiset jossain. Proust ei tunnusta minkäänlaista kielellistä puutetta haihtuvien hajujen kuvaamisessa. Sanaston aineellinen laina ei juutu aineelliseen, vaan luo vertauksin mielikuvahajujen ilmapiirin. Voi miettiä millaisia vastaavia kuvauksia meidän ajasta syntyisi: Millainen olisi esimerkiksi leppävaaralaisen Lumon vuokrakolmion keittiö vuonna 2018 hajuilla ja tuoksuilla kuvattuna?
Muistin velho ei kuitenkaan ole Proustillakaan aina hyvä. Jo ennen madeleine-leivoksen tapausta löytyy hieno hajun ja merkityksen yhteen tiivistymä. Tämä liittyy siihen aiemmin ainoaan muistissa säilyneeseen tilanteeseen, lapsuuden kokemukseen, jossa Marcel lähetetään vuoteeseen ilman hyvänyönsuukkoa äidiltä.
Vihatut portaat, joita aina lähdin nousemaan niin kovin surullisena, huokuivat vernissan hajua, joka oli jollain tavoin imenyt itseensä ja kiinteyttänyt sen erityisen murheen, jonka minä koin joka ilta, ja tuoksu sai minut aistimaan murheen ehkä vielä julmempana, sillä kun murhe oli tullut hajuksi, ei järkeni enää voinut sille mitään. [--] huoneeseen menemisen murhe valtasi minut rajattoman paljon nopeammin, melkein silmänräpäyksessä, salakavalana ja rajuna samalla kun minä vedin henkeeni portaikolle tyypillistä vernissan hajua - ja hengittäminen myrkytti paljon pahemmin kuin kokeminen henkisellä tasolla. (Proust 1913/1968, 34.)
Kun murhe oli tullut hajuksi, ei järki enää voinut sille mitään. Tässä toteutuu ajatus hajuaistimusten irrationaalisuudesta. Korostuu hajun ja tunteen liitos. Tässä Proust-esimerkissä nostalginen sävy saa surullisia ja katkeria vivahteita, mutta voi hajun ja muiston yhteen kietoutumisella olla vielä ikävämpiäkin seurauksia.
Otetaan esimerkki Kim Echlinkin romaanista Kadonneet:
Kaikkialla Kambodzassa ihmiset kavahtavat tupakansavua, mätänevien roskien ja bensiinin hajua, jotka tuovat mieleen kidutuksen, kuoleman ja pommit. Paha haju saa heidät hätkähtämään, niin kuin muualla säikytään kovia ääniä. Siitä käytetään sanaa rumseew, pään kieputus. Monilla on niska jäykkänä pahojen hajujen nuuhkimisen jäljiltä. He kärsivät huimauksesta ja pahoinvoinnista ja väittävät sen johtuvan heikosta sydämestä. (Echlin 2009, 145.)
 |
| Kidutushuone kansanmurhamuseossa Phnom Penhissä, Kambodzassa. Kuva: Wikimedia Commons, gary4now 2010. |
Tuuli-iskun lainattu kuvaus on siis romaanista, mutta asia on tuttu myös lääketieteen ja psykiatrian tutkimuksista. Tutkijaryhmä Massachusettsin yliopistosta tutki posttraumaattisesta stressireaktiosta ja paniikkihäiriöstä kärsiviä kambodzalaispakolaisia. Hajut, jotka Echlin mainitsee sekä ruuan käryt ja erilaiset kemikaalit kynsilakanpoistoaineesta lähtien laukaisivat usein paniikkireaktion. Hajut olivat olleet läsnä heitä kidutettaessa sekä muissa pelottavissa tilanteissa. Muistumina ne palautuivat ”tuuli-iskuiksi” (”wind attack”) nimetyissä kohtauksissa, joihin liittyi voimakkaita fyysisiä oireita, pahoinvointia, sekavuutta, hengenahdistusta, rytmihäiriötuntemuksia, jopa kuvitelmia sydänkohtauksesta. Muistumia hallitsi tunne, mutta niitä yritettiin päihittää järjellä. Oirehtimista helpotti, kun mittauksin selvitettiin fyysisten sairauksien epätodennäköisyyttä. Helpotti, kun hälvennettiin sairauden pelkoa. Mutta myös hajuaistimukset vaativat käsittelyä. T Käsittelemällä traumaattista tilannetta, josta paha muisto oli peräisin, hajulle etsittiin aktiivisesti uutta tulkintaa. Pahan tilalle haettiin myös hyviä tuoksukokemuksia mukana kuljetettavista tuoksutteista lähtien. (Hinton, Pich, Chhean & Pollack, 2006, 68−81.)
Näin siis periaatteessa kokemusta hajuista ja tuoksuista voi muuttaa. Estetiikassa on pohdittu sitä, että miten suhtautua johonkin sellaiseen, mitä ei alkujaan koeta esteettisesti miellyttäväksi. Ensimmäinen vaihtoehto olisi kohteen poistaminen, pois siivoaminen. Pakokaasuja, tupakansavua, ruuankäryjä tuskin maailmasta kokonaan pois saa. Toinen vaihtoehto on pyrkimys muuttaa omaa asennetta siten, että alun perin epämiellyttävälle löytyy joku mieli. Tätä lienee haettu positiivisilla tuoksukokemuksilla. Pyrittiin muuttamaan hajuun liittyviä assosiaatioita.
Tiivistelmä: Hajun muisti
- Hajut ja tuoksut toimivat muistiherätteinä, koska ne aiheuttavat välittömän kehollisen reaktion.
- Hajuista ja tuoksuista syntyy muistijälkiä, sitä voimakkaampia mitä yksityiskohtaisempia tai tunnesisällöltään erityisempiä kokemukset ovat olleet.
- Tuoksun voimasta voimme siirtyä hetkessä toiselle puolelle maapalloa ja ajassa, muistoissa, vuosia taaksepäin.
- Hajujen muistumat eivät ole aina hyviä: pahimmillaan haju voi saada aikaan posttraumaattisen stressireaktion.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti