 |
| Nautinnollinen sisäänhengitys. Dame (Alice) Ellen Terry ('Choosing'). George Frederic Watts, noin 1864.Wikimedia Commons. |
 |
| Palvelijat pitelevät neniään kun isäntä käy huussissa. Hokusai Katsushika 1834. Kuva: Wikimedia Commons. |
Vaikka hajuaistimusten kuvittamiseen sisältyy kyseenalaisia piirteitä (taipuuko olfatorinen visuaaliseksi?) edellisissä kuvissa näkyvistä reaktiosta on perusteltua olettaa, että toisessa aistitaan tuoksua tai toisilla on nenässä paha haju. Jälkimmäinen kuulostaa toistolta mutta ei sitä automaattisesti ole. Reaktion kontekstikin tarkentaa asiaa.
Aromi sanana tulkitaan yleensä miellyttäväksi. Se kuitenkin yhdistetään ruoka- tai nautintoaineisiin, jolloin tuoksuun liittyy maku. Väljempääkin käyttöä näkee. Voidaan esimerkiksi puhua ”kaupungin aromista”, jolloin aromi on lähellä tunnelmaa tai ilmapiiriä.
 |
| Miltä Helsinki haisee? Helsingin kaupunginmuseo 7.10.2016–15.1.2017. Kuva: Virpi Kaukio |
Helsingin kaupunginmuseossa oli jokin aika sitten koettavissa Haju-niminen teos. Se pohjautui asiakaspaneelikyselyyn. Kaupunginmuseo kysyi panelisteiltaan, miltä Helsinki oikein tuoksuu tai haisee. Vastauksia tuli yli parisataa. Vastaajien mielestä Helsinki tuoksuu eniten mereltä, mutta myös esimerkiksi kahvipaahtimolta, puistojen nurmelta ja Rautatieaseman alueen virtsan löyhkältä. Teoksen nimi on Haju, mutta mukana oli myös tuoksu. Kysymys oli provosoiva: Miltä Helsinki haisee tai miltä Helsinki tuoksuu ovat varsin eri kysymykset.
 |
| Helsingin haistelua rauhallisessa tilassa. Kuva: Virpi Kaukio |
Teos oli toteutettu niin että ilmankostuttimista tuli viikon verran yhtä helsinkiläiseen paikkaan liitettävää tuoksu. Etukäteen ei tiennyt milloin mitäkin on tarjolla. Tuoksut oli suunnitellut edellä mainittu Max Perttula. Kuraattori Sauli Seppälän mukaan että tuoksut olivat helsinkiläisten mielipaikoista hyviksi koettuja. Hän sanoi, ettei kävijöitä haluttu ajaa pois museosta löyhkällä. (Kursi 2016; Vehkasalo 2016.)
Näyttelyn nimi on kuitenkin Haju ja ilmeisesti sen tarkoitus olisi siinä olla neutraali. Itse asiassa museo kyseenalaistaa pikemminkin näyttely-sanan. Kyse on kuulemma sen sijaan aistikokemuksesta.
Tässä kirjoituksessa käytän hajua ja tuoksua rinnakkain ennalta lukkoon lyömättä arvovarausta. Se muistuttaa siitä, että hajuaistimusten merkitykset ovat tilannekohtaisia.
Hajukokemuksia on syytetty käsitteellistämisen puutteista. Yksi on jo aiemmin mainitsemani hajun vaistomainen arvottaminen miellyttäväksi tai vastenmieliseksi. Nautintoon viittaavat hajujen ja tuoksujen kuvaukset on helppo kumota sanomalla, että se on vain mielipide, ei tosiasia. Tämä liittyy siihen jossain määrin keinotekoisen oloiseen ongelmaan, että hajuaistimuksille ei ole omaa sanastoa.
Hajun ja tuoksun sanat löytyvät niiden aineellisista lähteistä suoraan, metaforisesti tai indeksikaalisesti (osa edustaa laajempaa kokonaisuutta). Siten hajun sanat ovat lainaa: omena lainaa nimensä omenantuoksuun. Sanastollinen puute vaihtuu ylenpalttisuuteen: kaikella aineellisella, jota nimetä voi, on ominaishajunsa.
Joidenkin mielestä se on kuitenkin väärää runsautta. Oman sanaston puutetta on kun on ajateltu myös objektiivisuuden puutteeksi. On pidetty puutteena sitä, ettei hajuille ole puhdasta abstraktiota, sanaa, josta vallitsisi edes sen vertainen yksimielisyys kuin esimerkiksi väristä. Värin nimellä vihreä voidaan viitata kokonaiseen vihreiden sävyjen kirjoon. Vihreänkin ihmiset näkevät eri tavoin, mutta vasta jossain vihreän ja keltaisen tai vihreän ja sinisen välimaastossa saatetaan olla niin vahvasti eri mieltä, ettei sana kuvaisi kohdettaan ymmärrettävästi.
 |
| Green colors. Plate X. A nomenclature of colors for naturalists: and compendium of useful knowledge for ornithologists. Wikimedia Commons: Robert Ridgway, 1886. |
Hajuille ei vastaavaa sanastoa löydy. Ei edes skaalamaista, jossa yksi sana voisi viitata kokonaiseen sävyjen kirjoon. Ei ole sanoja, jotka koodaisivat hajun niin, että toinen voisi sen koodista purkaa. Puuttuu merkit, nuotit, jotka säilöisivät hajun ja siirtäisivät sen sellaisenaan toiselle.
Tosin, hajuille on löydettävissä oma sanastonsa, jossa sattuu käyttämään oikeaa kieltä. Malesiassa asuvilla jahailla on runsaasti hajusanoja, joita saattaa käyttää värien tapaan yleistävästi. On oma sanansa kuvaamaan vanhojen asumuksien, sienten ja pilaantuneen ruuan hajua ja toinen, joka viittaa petrolin, savun ja lepakon jätösten hajuun. Erityistä niissä oli se, etteivät ne olleet vain aineellista lainaa. Ei sanota vain, että petrolinhajuinen vaan viitataan johonkin erilaisissa asioista haistettavaan yhteiseen piirteeseen. (Majid & Burenhult 2014.)
Jahai-tutkimuksella kielitieteilijä osoittivat että, että hajujen kuvaamisen puutteet ovat länsimaisten ongelma. Ei pitäisi olettaa, että se koskee koko maailmaa. Kulttuurihistorioitsija Jan Löfström on esittänyt, että hajukokemuksista puhumisen vaikeudessa olisi kyse harjoituksen puutteesta: ”historiallis-sosiaalisis-kulttuurisista syistä länsimaissa ei ole juuri oltu kiinnostuneita jäsentämään hajuja käsitteellisellä tasolla” (Löfström 2000a, 19). Ei ole ollut tarvetta hajusanastolle.
Minulta kerran kysyttiin, että tiedänkö, onko muissa kielissä sellaisia ilmauksia haista paska ja niin edelleen. Siis haistatuksia, joilla toinen toivotetaan pahan hajun lähteille. Vai onko tämä ihan suomalainen erityispiirre? Kun suomalainen sanoo haista paska, niin englantilainen saattaa sanoa screw you: kehotettu toimita on aivan eri. Suoraan haistelemiseen kehottavista solvauksista on löytynyt esimerkkejä vähän. Haukkumina hajuun viittaavia ilmauksia löytyy: You stink! arvostelee jonkun toimia ja sanomisia, stinking politicians samoin viittaa muuhun kuin aistittavaan hajuun. Vielä yhden haistatteluun liittyvä esimerkiksi haluan mainita, olkoonkin että se on fiktiivinen. Richard Adamsin Ruohometsän kansa-kirjoissa kaniineilla on oma kielensä lapiini ja lapiinissa on haisevaa tarkoittava sana embleer. Sen selitetään kuvaavan ketun tuoksua. Tämä tekee siitä jahai-sanojen kaltaisen abstraktin ilmauksen tai yleistyksen, joka on irrotettu suorasta aineellisesta taustasta. Lapiinissa on myös haistatuksia, ”sanontoja”, joissa esiintyy embleer. O embleer Frith! -rienauksen voisi kai voisi kääntää, että Voihan haiseva aurinko!
Jahai-tutkimus ei siis onnistunut purkamaan länsimaista ylenkatsetta hajuja kohtaan. Tai ylenkatsetta ei-länsimaista kulttuuria kohtaan. Jahai-sana, joka tarkoittaa sekä ihmisvirtsan hajua että kylän maaperän hajua, ei suuresti riemastuta. Aika laihalta lohdutukselta tuntuu muutama näppärä sana ihmisvirtsan hajuisesta kylästä. On helppo sanoa täältä käsin, että ei me sellaista sanaa mihinkään tarvita. Sitkeänä elää ajatus, että ympäristö vaikuttaa kieleen, niin kuin, että inuiiteilla on enemmän sanoja lumelle tai inkakielessä hajuaistin kokemuksille, koska ne ovat olleet heille tärkeämpiä.
Lukumääräisiä sanastoennätyksiä kiinnostavampia asia sisältyy ajatuksen ”peruserehdykseen”: ”Inuiittikielten erikoisuus on se, että pitkät lausemaiset ilmaisut, kuten ’tänään auton katolle satanut lumi’, kirjoitetaan yhdeksi sanaksi. Jos ne otetaan lukuun, inuiiteilla on loputon määrä lunta tarkoittavia ilmaisuja.” (Wied 2012.) Vastaavasti Perun inkojen kielessä on verbejä, joita ei voi kääntää yhdellä sanalla, esimerkiksi mukacuni - tuntea hyvä tuoksu tai mutqquichini - saada joku haistamaan jotakin (Löfström 2003, 6). Näihin lausemaisiin ilmaisuihin palataan pian.
Tässä vaiheessa haluan esitellä kaksi fiktiivistä superhaistajaa ja heidän kauttaan kaksi erilaista tarkkaa hajujen kuvaamisen mahdollisuutta.
Ensimmäinen on Nuuskija. Nuuskija on ukrainalaisen tv-jännityssarjan nimihenkilö. Nuuskija on jonkinlainen Ukrainan vastine brittisarjalle Uusi Sherlock. Nuuskija sijoittuu Moskovaan jossain kuvitteellisessa lähitulevaisuudessa, ja sen keskushenkilö on mies, Nuuskija, joka ei koko sarjassa muuta nimeä saa. Tässä nimettömäksi jättämisessä on selvä viittaus haistamisen ja kielen ongelmalliseen suhteeseen.
Nuuskijalla on erehtymätön hajuaisti ja sitä hyödynnetään rikosten selvittämisessä. Avausjaksossa tarkkuus ja erehtymättömyys tuodaan heti esille: Nuuskija haistaa lentokoneeseen tulleen itsemurhapommittajan, jolla on muoviräjähde kipsin sisällä. Haistaessaan räjähteen, hän näkee se paketoimisen tapahtumaketjuna siitä, kuinka se laitettiin kipsin sisällä. Nuuskija saa lentohenkilöstön uskomaan, että tosiaan haistoi pommin, koska kertoo haistavansa myös kuinka kapteeni ja lentoemäntä harrastivat seksiä (tarkka aika, paikka, kerrat). Sarjassa on muitakin kohtia, jossa haistamisen erikoiskyky tehdään tarkkuudessaan hieman koomisiksi. Myöhemmin hajuja esitetään abstraktimmin läpinäkyvällä savulla, joka vain hetkeksi muodostaa hahmon. Savussa ei ole väriä, eli ei myös ei edes lämpösävyä hajussa, tai mitään mikä arvottaisi sisältöä.
Nuuskija myös puhuu hajuista kemiallisten yhdisteiden nimillä, joita harvempi voi tunnistaa. Välillä kuvassa leijuu kemiallisia kaavoja kuvaamassa hajuja. Ei siis edellytetä, että katsojan tarvitsisi tai että hän edes voisi itse kuvitella hajuja. Myös tämä kemian eksakti kieli väistää tunneassosiaatiot. Hajun lähde ylipäätään voi olla hajotettavissa osiinsa ja yhdisteelle annettavissa nimi ja kemiallinen kaava, kuten vaikkapa ”vihreän tuoksun” heksanoli C6H140 ja edelleen sitä voi kuvailla sanalla ”hedelmäinen”.
Nuuskijan tarkat hajun sanat ovat näitä kemiallisia yhdisteitä. Mielteet siitä mistä ovat lähtöisin ilmestyvät kuvina, savuun muodostuvina hahmoina, jotka pian hajoavat. Välillä tosin ne ovat hämmästyttävän esittäviä: autokiillokkeen haju näkyy suihkutettavan autokiillokepullon hahmona, josta melkein olisi voinut lukea tuotemerkin. Nuuskija ei siis sano haistavansa tiettyä tupakkakasvia, vaan hajuyhdisteen, mutta joutuu sitten selittämään tyhmemmälle poliisiparilleen sen olevan lähtöisin tuosta kasvista. Kemiallinen tunnistaminen kahlitsee hajun aiheelliseen yhteyteensä. Siitä tulee looginen ja objektiivinen. Neutraali tosiasia.
Nuuskijan maailmasta on tarkoituksellisesti riisuttu muista ärsykkeistä. Hän itse käyttää suurimman osan ajasta nenätulppia, läpinäkyvää kaksoisläpyskää, jota kuljettaa omassa rasiassaan. Sarjan värimaailma on kauttaaltaan harmahtava. Ympäristö on steriili erityisesti Nuuskijan kotona. Nuuskijalla on kotona näytearkisto: erilaisten hajujen näytteitä lasiputkissa. Löytyy myös hajujen tutkimisen välineistöä. Ympäristö on harmaa ja eloton myös muualla. Rikospaikkoina ovat muun muassa autiot tehtaat, mutta niissä ympäristö on rapistuneempi. Kadulla savuna esitettävät hajut eivät kosketa Nuuskijaa, mutta kotona hän vaatii vieraita käyttämään suojahaalareita. Nuuskija näyttää jatkuvasti vähän nyrpeältä. Niin kuin aina haisisi vähän pahalle. Sarjan aistillisimmassa kohtauksessa Nuuskija haistelee kiinnostavan naisen antamaa käyntikorttia.
Sarjassa hajuista (ja muustakin ympäristöstä) on riisuttu kaikki väri, lämpö ja tunne niin kuin ne väistämättä alkaisivat murentaa tarkkuutta. Kemiallisen lähestymistavan analyyttishakuinen hajujen kieli voi toki olla rajatussa merkityksessä tarkkaa ja vakiintunuttakin, kuten esimerkiksi viinikulttuurin harrastajilla.
 |
| Wine Aroma Wheel. Kuva: Wikimedia Commons, Aromaster 2012. |
Nuuskijan menetelmä oli siis hajottaa haju osiin saadakseen sen hallintaan. Kemiallinen kaava tai siitä juonnettu eksakti nimi eivät yleensä kuitenkaan riitä merkityssisällöksi aistimukselle, saati hajun kokemukselle. Tunnistaminen ei ole varsinainen tulkinta hajusta tai tuoksusta. Yhdeksi hajuista puhumisen ongelmaksi mainitaan usein niin sanottu ”kielen päällä” -ilmiö. Tunnen tämän, mutta en vain saa päähäni mikä se on. En osaa sanoa. Ilman tunnistustakin hajusta voi tietää onko se miellyttävä tai vastenmielinen. Sen tietää tietämättä tarkkoja sanoja tai tarkkaa lähdettäkään.
Jean-Babtiste Grenouillen, Parfyymi-romaanin supernenän, menetelmä on päinvastainen. Päähenkilö Grenouille oppii puhumaan myöhään. Ensimmäisen sanansa hän sanoo vasta nelivuotiaana: ”Tuo sana oli ’kalaa’, ja se purkautui hänen suustaan yhtäkkisen kiihtymyksen hetkellä kuin kaiku, kun muuan kalakauppias kulki pitkin Rue de Charonnea ja kauppasi jo etäältä ääneen tavaraansa.” (Süskind 1985/1986, 30.) Sanalle oli malli kauppiaan myyntihuudossa, mutta sisällön se sai hajuaistimuksesta ja kenties toripöydän kalanperkeiden sekaan syntyneelle Grenouillelle aistimuksen muistosta.-Jatkossakin hänen suustaan lähti lähinnä substantiiveja, konkreettisiin esineisiin ja kasveihin, eläimiin ja ihmisiin liittyviä nimiä ja niitäkin vain, kun hän joutui niistä lähtevien hajujen piiriin. Vaikeuksia tuottivat sanat, jotka eivät tarkoittaneet tuoksuvia esineitä, toisin sanoen abstraktit käsitteet. (Süskind 1985/1986, 30-32.) Vaikka kieli siis voi ylittää aineelliset yhteytensä, sillä on puutteensa toisaalla.
Toisaalta eivät totunnaiset ilmaukset olisi piankaan riittäneet kuvaamaan kaikkia niitä asioita, jotka hän oli olfaktorisina käsitteinä, tuoksuihin liittyvinä käsitteinä, imenyt itseensä. [--] Se että madame Gaillardin aamuisin kaikille kasvateilleen antamaa valkoista juomaa kutsuttiin yksinkertaisesti maidoksi, vaikka se Grenouillen havaintojen mukaan tuoksui ja maistui joka aamu täysin erilaiselta, aina sen mukaan miten lämmintä se oli, mistä lehmästä se oli peräisin, mitä tuo lehmä oli saanut syödäkseen, miten paljon kermaa siinä oli jäljellä ja niin edelleen… se että savua, satoja yksittäisiä tuoksuja sisältävää, minuutista ja sekunnista toiseen muuttuvaa ja alinomaa uudeksi yhdistelmäksi sekoittuvaa savumuodostelmaa, sellaista kuin esimerkiksi tulesta syntyvä savu, kutsuttiin pelkästään ”savuksi”… se että maata, maisemaa ja ilmaa, jotka joka askeleella ja joka henkäyksellä tulvivat erilaisia hajuja, kuvattiin pelkästään noilla kolmella kömpelöllä sanalla -kaikki nuo luonnottomat ristiriidat, jotka olivat olemassa hajuja täynnään olevan maailman ja köyhääkin köyhemmän kielen välillä, herättivät nuoressa Grenouillessa epäilyjä kielen yleisen mielekkyyden suhteen [--]. (Süskind 1985/1986, 32-33.)
Grenouillen tapa kokea ympäristöään ei helposti jäsenny olemassa olevan kielen tarjoaman mallin mukaan. Mutta edellä mainitut inuiittien tai inkojen lausemaiset ilmaisut ovat varsin lähellä tuota Grenouillen joka aamu erilaisena haistamaa maitoa, jonka ominaisuudet ovat syntyneet erilaisten tapahtumakulkujen tuloksena. Näin materiaalinen lainaus menee pidemmälle: omena lainaa nimen omenantuoksulle, mutta myös laajemman kertomuksensa. Miten raakile on kypsynyt, missä oloissa, mitä lajiketta se on? Onko omena jo pudonnut maahan ja ottanut kylkeensä nopeasti mätänevän kolhun lisäksi heinän ja mullan tuoksua?
Vaikka grenouillemainen tarkkuus on tavallisille haistelijoille mahdottomuus, esitän, että siitä avautuu suunta, johon kannattaisi lähteä, jos mielii ymmärtää paremmin hajuympäristöjen kokemisen rikkautta. Haju on prosessi tai tapahtuma. Erittelyn sijaan hajuympäristöjen kokemuksiin saa siten mieltä yhdistelmistä: mistä haju tulee, mitä on tapahtunut? Yhdisteleminen ja täydentäminen eivät juuri eroa kuvanlukemisesta, jossa yhdestä kuvasta voi lukea kokonaisen tarinan. Ajatellaan valokuvaa, tietyn hetken tallentanutta liikkumatonta otosta. John Bergerin mukaan se on tarina. Tarina syntyy, kun valokuvaaja suostuttelee katsojan lainaamaan kuvauksen hetkelle menneen ja tulevan. Bergerin mukaan mennyt ja tuleva pidentävät valokuvan hetkellistä ”lainausta”, mutta lainauksessa ”aika ei pitene, vaan merkitys”. Katsojan kuvaan tuottamat assosiaatiot ovat osa sen merkitystä. Erilaisten viittaussuhteiden verkosto laajentaa lainauksen kuvan silmänräpäyksellisen informaation ulkopuolelle. (Berger 1987, 27–88.)
Bergerin esimerkki on visuaalinen, mutta yhtä hyvin assosiaatiot ja hetkellinen informaatio voisivat laajeta kaikkien aistien alueelle. Silmänräpäyksen tilalle voi vaihtaa nuuhkaisun, sisäänhengityksen automaattisesti sisään tuoman aistimuksen. Vain informaation tulkinta vaatii enemmän tai vähemmän tietoista yhdistelemistä ja täydentämistä. Tilanteessa toteutuu ympäristöesteetikko Arnold Berleantin huomautus siitä, kuinka ihmisen rajallinen aistialue laajenee kulttuurisena oliona muistojen, uskomusten, assosiaatioiden ja merkitysten kautta (Berleant 1992, 23). Niissä on käsitteellistä sisältöä riittämiin myös hajuaistin esteettisille kokemuksille.
 |
| Omenan tuoksu on muuttunut. Kuva: Wikimedia Commons, Calle Eklund/V-wolf 2010. |
Jos hajuaistimus ei aivan ylläkään järjestäytyneeksi kertomukseksi, on siitä luettavissa niin sanottua heikkoa kertomuksellisuutta, likimääräistä ja pirstaleista. Hajuaistin ympäristökokemuksiin pätee sama kuin ympäristökokemuksiin yleensä: Puhetta ympäristöstä kertomuksena voidaan pitää metaforisena tai yli-innokkaana järjestämisenä. Ympäristöön soveltuu kuitenkin hyvin ajatus ”heikosta kertomuksellisuudesta”, kerronnasta, joka ei täytä toiveita ehjän ja yhtenäisen kertomuksen – aikaa, prosessia ja muutosta järjestävän ja hallitsevan inhimillisen strategian – kulusta. Ympäristön kertomuksellisuus on likimääräistä. Olet näkevinäsi kertomuksen kehkeytyvän ja samanaikaisesti et näekään. (Heikosta kertomuksellisuudesta ks. Tammi 2009, 140–153.)
Tai olet haistavinasi, etkä sitten enää haistakaan. Jotain kuitenkin kävi aistimissa ja mielessä. Vaikka tuoksu herättää muistin ja kuvitelmien avulla uudelleen koettavaksi kokonaisen tunnelman, ei niiden ”likimääräinen ja heikko kertomuksellisuus” väisty. Hallittua ja ehyttä kertomusta ei synny. Pirstaleisuus ja haihtuvuus eivät kuitenkaan mitätöi ympäristön hajukokemuksista. Koettu ei kokonaan katoa hajun haihtuessa. Hajun myötä siihen voi jopa palata aivan toisessa paikassa ja toisena aikana. Haaste on kuitenkin siitä, kuinka hajut ja tuoksut osallistuvat ympäristökokemusten rakentamiseen, on hajukokemusten jaettavuudessa. En usko että yksiselitteinen ja tarkka hajusanasto tässä paljon auttaisi. Hajut tarvitsevat ne ristiriitaisetkin merkityssisältönsä tullakseen muuksi kuin aistimukseksi.
Tiivistelmä hajun kielestä:
- Hajuaistimuksien sanallistamiseen liittyy tilannekohtaisuutta ja arvovalintoja.
- Aistin nimessä ”haju” on neutraali, mutta jos rinnalle nostetaan tuoksu, hajusta tulee paha.
- Hajuaistilla ei ole omia sanoja. Hajun kuvaamista miellyttävyyden tai aineellisten ominaisuuksien kautta on pidetty vajavaisuutena.
- Kuitenkin, kun hajun ja tuoksun sanat löytyvät niiden aineellisista lähteistä suoraan, metaforisesti tai indeksikaalisesti, sanastollinen puute vaihtuu ylenpalttisuuteen.
- Eksaktius ei ole ratkaisu hajuaisti kokemusten kielellistämiseen.
- Prosessi- ja kertomusluontoiset kuvaukset tavoittavat hajun paremmin. Hajun voi ajatella vastaukseksi kysymykseen: ”Mitä on tapahtunut?”
Siirry seuraavaan osaan: Hajun tieto
Siirry seuraavaan osaan: Hajun tieto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti