Haju kulttuurisena aistina

Haju ei ole, niin kuin eivät muutkaan aistikokemukset, historiaton. Kulttuuriset ja sosiaaliset tekijät säätelevät hajuaistimuksia. Ne ovat osa kulttuurista symbolijärjestelmää. Ne eivät ole vain aistimuksia, vaan niihin liittyy tulkinta, jokin aistimuksen ylittävä merkityssisältö tai käsitteellinen kytkös.

Estetiikassa, joka on taustatieteeni ja jonka näkökulmista asioita tässäkin tarkastelen, hajuaistia ei ole aina arvostettu. Jopa uudemmassa ympäristöestetiikassakaan haju on jäänyt sivuun, vaikka on puhuttu paljon kokonaisvaltaisen ja kaikin aistein tapahtuvan ympäristön kohtaamisen puolesta. 

Aristoteelisella jaolla haju- ja makuaistia sekä tuntoa on sanottu ”alemmiksi aisteiksi” verrattuna näköön ja kuuloon. Hajuaistia on syytetty liiallisesta aistillisuudesta. Väheksyvästi on sanottu hajua myös naiselliseksi, irrationaaliseksi, epäanalyyttiseksi, spontaaniksi ja sivistymättömäksi. 

Hajuista ja tuoksuista puhuvat ja kirjoittavat saattavat jopa nautiskella tietynlaisesta epäsopivuuden leimasta. Siksi minäkin hajuaistia käsittelevälle luennolleni vien harvinaisemman elementin ja pistin pullon kiertämään - siis eukalyptustuoksuöljypullon huviksi ja nenän aukaisuksi halukkaille nuuhkijoille. Eukalyptuksella väitetään olevan virkistäviä ja puhdistavia vaikutuksia. Tarkoitus oli, että eukalyptystä olisi voinut helposti tuoksutella pullosta, eikä se ei leviäisi laajalle. Joka ei pystyisi tai haluaisi haistella, niin jättäisi väliin. 

Kävi kuitenkin niin, että parin ensimmäisen rivin tuoksuttelun jälkeen, takarivin tuoksuherkiksi tunnustautuvat alkoivat oirehtia ja pullo piti sulkea. Epäselväksi jäi levittikö salin ilmastointi tuoksun tosiaan niin takarivissä haistettavaksi. Vai kävikö niin kuin erilaisissa hämäystesteissä on todettu, että pelkkä hajun olettaminen voi laukaista hajuhavainnon (Gilbert 2008, 87-88). Oli kuinka hyvänsä, hajut herättävät yllättävän voimakkaita reaktioita ollakseen aistimuksina niin vähälle huomioille jääneitä.

Yksi selitys hajujen ja tuoksujen väheksynnälle on jonkinlainen nautinnollisuuden paheksunta. Hajuaistin kaunis on miellyttävä tuoksu, ja on ajateltu, ettei siitä muuta voi oikein sanoakaan. Nuuh! ja Aah! Mikä ihana tuoksu!

Hajuille ei ole omia sanoja niin kuin mauille (makea, suolainen, karvas, hapan, umami). Mitä tästä sanastollisesta puutteesta seuraa, siihen palataan tarkemmin myöhemmin. Yksi tapa kuvata hajua on kuitenkin juuri nautinnollisuudessa. Kotilieden juttu Suomen ainoasta parfymööristä Max Perttulasta alkaa näin: 

Aaaah, koivu! Nätti kuin neito ja tuoksuu kesältä. Tuoreista lehdistä lehahtaa saunanraikkaus. Parfymööri, hajuvesien tekijä Max Perttula tarraa kiinni koivunoksaan, työntää nenänsä sen lehtiin ja arvioi aromia. Hiirenkorvilla olevissa nupuissa tuoksu on kevyt, balsamimainen. Täyteen lehteen avautuneessa se on terävämpi, vihreämpi. (Kuntsi 2015.) 

Perttula pääsee kyllä aah-nautinnosta hienosyisempään tuoksun kuvaukseen. 

Hajulle on kuitenkin ominaista, että vaistomaisesti se arvotetaan pian miellyttäväksi tai vastenmieliseksi. Tämä liittyy hajuaistin alkukantaiseen tehtävään: Hajuaisti on selviytymisen väline. Se voi olla varoittaja: Pilaantuneen haju ruuassa varoittaa syömästä sitä. Nestekaasuun lisätty hajuste varoittaa vuodosta ja niin edelleen.

Hajuaisti voi olla myös puoleensa vetäjä. Sopiva kumppani voi löytyä hajun perusteella. Tähän liittyvät feromonit, mutta niiden varsinainen haistaminen on epäselvää. Niihinkin palaan myöhemmin.

Sekä varoitus että houkutus ovat hajuaistin tarjoamaa tietoa. Sanotaan että kulttuuriset tottumukset ovat pitkälti korvanneet hajuaistin selviytymiseen liittyvät merkitykset, mutta hajuaistin asioihin suhtautumisen tavoissa tietynlaista alkukantaisuutta vielä löytyi huomaamatta tai tiedostaenkin. Tieto ei aina mene perille.

Eniten ympäristön hajujen tutkimusta on tehty arkielämän kulttuurihistoriassa. Hajun aineellisia lähtökohtia hyödyntäen on selvitetty entisaikain hajuympäristöjä. Lähteinä on käytetty kirjallisuutta, ja sitä kautta nousee esille hajujen kuvaamisen kieli. Kulttuurihistoriassa keskiössä on ollut vanhempi kirjallisuus, mutta ihan vastaavaa tarkastelua voi tehdä nykykirjallisuudellekin. Kuvaus on aina jollain tapaa aukkoinen. Keskiaikaisen torin kuvasta löytyy ihmisiä, elämiä, erilaisia ruokia, kankaita, rakennelmia. Mutta kuvassa ei välttämättä ole koko tarinaa kuvittelematta ja päättelemättä. Eikö tämäkin tori näytä vähän turhan siistiltä? 

Medieval Market. Kuva: Wikimedia Commons. 

Kuva on aika kaukana Patrick Süskindin Parfyymi-romaanin 1700-luvun Pariisista: 

Aikana, josta nyt on puhe, vallitsi kaupungeissa niin voimakas lemu ja löyhkä, että meidän nykypäivän ihmisten on sitä vaikea edes kuvitella. Kadulla lemusi lanta ja takapihoilla virtsa, portaikot lemusivat lahonneelle puulle ja rottien jätöksille, keittiöt pilaantuneelle kaalille ja lampaanrasvalle; tuulettamattomissa huoneissa leijui tunkkainen pöly, makuuhuoneissa lemusivat rasvaiset lakanat, kosteat höyhenpeitteet ja yöastioiden pistävänmakeat huurut. Savupiipuista löyhkäsi rikki, nahkurinverstaista leyhyi ilmoille syövyttävien lipeävesien katku ja teurastamoista hyytyneen veren haju. Ihmisen haisivat hielle ja pesemättömille vaatteille; heidän suussaan haisivat mädänneet hampaat, heidän vatsastaan huokui sipulimehun haju, ja jos heidän nuoruusvuotensa olivat jo kaukana takanapäin, heidän ruumiinsa lemahtivat vanhalle juustolle ja hapantuneelle maidolle ja milloin minkäkinlaisille kasvannaisille. Silloin löyhkäsivät joet, löyhkäsivät torit ja aukiot, löyhkäsivät kirkot, palatsit ja sillanaluset. Talonpoika lemusi siinä kuin pappikin, kisälli siinä kuin mestarin eukkokin, silloin lemusi koko aateli ja vieläpä kuningaskin, hänkin lemusi kuin petoeläin ja kuningatar kuin vanha uuhi, kesät ja talvet. Sillä bakteerien hajottavaa toimintaa ei 18. vuosisadalla estänyt vielä mikään, ja niinpä ei ollut sellaista ihmistyötä, ei rakentavaa eikä tuhoavaa, ei sellaista orastavaa elämän tai rappion ilmentymää, johon ei olisi liittynyt tietty haju tai lemu (Süskind 1985/1986, 5-6).

Parfyymi on hajujen ja tuoksujen kirjallisuudessa on aivan omaa luokkaansa. Oleellisinta hajujen aineellisesta taustasta on huomata sen prosessinomaisuus ja sekoittuneisuus. Edellä ei ole vain kaali vaan pilaantunut kaali, mädäntynyt, lahonnut, pesemätön ja niin edelleen. Koko ajan tapahtuu jotain ja hajut muuttuvat ja sekoittuvat toisiinsa. 

Todella harvoin hajut siis tulevat vastaan irrallaan, erillisinä ja selkeinä näytteinä niin kuin edellä mainittu eukalyptus. Senkin purkin parasta ennen päivämäärä oli mennyt kolme vuotta sitten, mutta silti 100% tuoksuöljy on pysynyt samassa perusolemuksessaan. Mikään sekoitus ei olisi pysynyt.  

Palataan kuitenkin katkelmaan edellä. Täytyy nimittäin toisaalta muistaa, että Parfyymin kuvauskin on kaunokirjallisuutta. Se ei välttämättä ole sen objektiivisempi kuin seesteinen torikuva. Kuvauksen olemassaolon syyt ovat teoksen sisäiset ja hajujen merkitykset samoin. 

Kaunokirjallisuutta lukien on kuitenkin voitu selvittää hajujen kokemusta: miten hajuja on tulkittu, millaisia symbolimerkityksiä niihin on liitetty. Aineellinen ei ole kaikki. Aineisto, minkä kautta tässä hajumaailmoja käsittelen, on pääosin kaunokirjallisuutta. Siitä syystä ympäristö, jonka hajuista ja tuoksuista puhun on fiktiivinen maailma, joka sisältää miljöön lisäksi niin tapahtumat kuin henkisen  ja sosiaalisen ympäristönkin. 

Tähän johdannon lopuksi otan esille Aldous Huxleyn Uljaan uuden maailman tuoksu-urut. Tavallaan ne nimittäin kyseenalaistavat hajujen ja tuoksujen kulttuurisuutta, sitä, että niillä voisi olla nautinnollisuutta syvempiä merkityksiä. Tuoksu-urkuihin sisältyy sanaleikki: tuoksu-urut, scent orcan tarkoittaa myös hajuaistia. Tai oikeastaan hajuaistinta eli nenää ja niin edelleen. Huxleyn tuoksu-urut sen sijaan soivat näin:

Tuoksu-urut soittivat hurmaavan virvoittavaa yrtticapricciota, solisevia ajuruoho- ja laventeli-, rosmariini-, basilika-, myrtti-, tarragona-arpeggioita, sarjaa uskaliaita sointuvaihdoksia maustesävellajista harmaaseen ambraan. Ja hidasta paluuta santelipuun, kamferin, setripuun ja vastaniitetyn heinän (satunnaisin aavistuksenhienoin ristisointuvivahtein –  tuoksahdus munuaisvanukasta, heikko häivähdys siansonnan hajua) - kautta takaisin maustekasveihin, joilla kappale alkoi. Viimeinen ajuruohotoitotus häipyi, suosionosoitusten myrsky puhkesi, valot syttyivät. (Huxley 1932/1978, 173.)

Tuoksu-urkujen tuoksut virtaavat kuin erillisestä tuoksuöljypulloista. Tai hajuvesien ainespankista. Näyttääpä parfymöörin työpöytäkin urkujen kaltaisilta. 

Perfume Organ. Kuva: Wikimedia Commons: Tristan Mimet 2016.

Tuoksu-urkujen tarjoilemien hajujen erillisyyttä korostaa se, kuinka kohtauksessa seuraavaksi kuvaillaan ääniä ja sitten ”Pneumaattisille orkesteripaikoilleen vaipuneina Lenina ja Villi haistelivat ja kuuntelivat. Nyt tuli myös silmien ja ihon vuoro.” (Huxley1932/1978, 173.) Tässä nautinnossa on siis useat aistit käytössä, mutta eivät yhtä aikaa. Valot syttyvät vasta tuoksujen osuuden jälkeen. Tuoksu-urkujen tuoksut, tai nuotit, ovat juuri eukalyptus-näytteen kaltaisia erillisiä tuoksuja. Suurin osa mainituista tuoksuista löytyy useimmista tuoksuöljyvalikoimista.

Uljaassa uudessa maailmassa tuoksu-urkujen nautinto on vaaratonta huvia. Teoksen utopiamaailmassa mielihyvä on toimivan yhteiskunnan perusta. Mielihyvän lähteet eivät herätä maailmajärjestystä kyseenalaistavia ajatuksia. 

Uudessa maailmassa ihmiset eivät lisäänny luonnollisesti tai satunnaisesti. Kansalaisia tehdään kuin tehtaissa siten, että tietyillä käsittelyillä saadaan ihanteellisessa määräsuhteessa ylempiä ja alempia ihmisiä. Alemman tason ihmiset ovat tarpeellisia työläisiä, kukin ennalta määrätyn kapasiteettinsa mukaan. Tasapainon ja onnellisuuden takaa se, että väki pysyy omalla tasollaan. Mutta tasapainosta on maksettava hinta. Siteeraan erästä keskustelua:

On valittava onnen ja - ja kuten sitä aikoinaan nimitettiin -taiteen välillä. Olemme uhranneet taiteen. Meillä on sen sijaan tuntokuvat ja tuoksu-urut. 

- Mutta niillä ei ole mitään tarkoitusta.

- Niiden tarkoitus on niissä itsessään. Ne merkitsevät miellyttäviä aistimuksia yleisölle. (Huxley 1932/1978, 224.)

Tuoksut on siis pyritty irrottamaan merkityksistä ja rajattu miellyttävyyteen.

Kiasman kokoelmissa on tuoksuteos nimeltä Babylon, joka on tuoksu-urkujen kaltainen. Minua on vähän harmittanut tämä mieleeni tullut rinnastus. Tuoksutaidetta on ylipäätään on kovin vähän ja vaikka Babylonista voi ihan helposti sanoa, että ihana ja nauttia tuoksuista, niin jotenkin siltä jää toivomaan enemmän. Silti tuoksuruukkuja on sanottu yhdeksi Kiasman mieleenpainuvimmista teoksista. 

Christian Skeelin ja Morten Skriverin Babylon oli taas esillä kesällä 2016. Kiasman blogissa siitä kirjoitetaan, että 

suosikkiteos on vedonnut jo useamman kerran elämyksellisyydellään ja myös esteettisyydellään. Kukapa ei muistaisi kauniin sinivalkoista ruukkuriviä ja sitä jännitystä, kun nuuhkaisee ruukun sisintä – onko tuoksu vienon viettelevä vai kipakan kirpaiseva?

”Babylonista” onkin tullut yksi mieleenpainuvimmista kokoelmateoksista, jonka perään kysellään. Muun muassa Kiasman museovalvojat ja oppaat saavat usein kuulla yleisön mielipiteitä teoksista tuoreeltaan. (Aarnio 2016.)

 Aikaisemmin tuoksuruukut ovat olleet esillä Ateneumissa 1997 sekä Kiasman avajaisnäyttelyssä 1998–1999 ja Rakastaa, ei rakasta -kokoelmanäyttelyssä, 2004–2005.

Selvästikin ihmisillä on ollut paljon sanottavaa tuoksuista, tai taiteesta. Ei kai sitäkään voi huonona saavutuksena pitää.

Babylon, Kiasma 2016. Kuva: Virpi Kaukio

Teoksen pienemmissä ruukuissa on erillisiä tuoksuaineita. Yleisiä ja eksoottisempia. Varsinainen Babylon, eli kaikkien erillisten tuoksujen sekoitus, on isossa ruukussa keskellä. Babylonin tuoksut sekoituksena haistoi jo kaukaa, vaikka teos on kokoelmanäyttelykierroksen loppupuolella. Erottuvin erillinen tuoksu yhdistelmässä on kardemumma.

Teoksen tietynlainen pinnallisuus johti minut tutkijana eräänlaiseen ”väärinkäyttöön”. Aloin testata tuoksujen oppimista ja muistia. Eli nuuhkin, kuinka hyvin muistin toisella kierroksella ne tuoksut, jotka alun perin jouduin tarkastamaan paperista. Alku meni hyvin, mutta sitten tulee yllätys: tavallista sitruunaa jäin miettimään, että mikä sitrus? Että limetti jo oli ja tiedän, että mukana on muitakin, niin alankin ”knoppeilemaan”, että pitäisikö tämänkin olla joku erikoisempi sitrus? Toisen kierroksen loppu meni siis alkua huonommin. Kolmannella kerralla meni loppukin vähän paremmin, mutta ei niin ratkaisevasti kuin voisi toivoa. Hajuaistilla on yhteys muistiin, siihen vielä palataan tässä kirjoituksessa. 

Näyttelyssä käytettävissä ollut Babylonin tuoksuluettelo. 

Babylonin kohdalla ongelmaksi tuli se, mikä yleisemminkin vaivaa ulkoaoppimista: Muistettava asia ei liittynyt mihinkään luontaisesti. Säilytysruukkujen hillitysti vaihtelevat värit tai koot eivät ainakaan minulle kiinnittyneet tuoksuun, eivät edes intensiteetiltään. Täytyi keksiä omia muistiyhdistelmiä, mikä on vaikeaa, jos vaikkapa kasvista ei ole olemassakaan mitään muuta tietoa kuin se, mitä tuoksuluettelossa luki (sassafras, labdanum, lillial?). Saattoi myös alkaa aistimustaan viisaammaksi niin kuin sitruunan kohdalla kävi. Tutuiltakin tuoksuilta voi kadota mielestä nimet. 26 eri tuoksua peräjälkeen voi uuvuttaa hajuaistin. Loppupään tuoksuista enää kardemumma on selvä. Fenkolin ja patsulinkin pitäisi olla, mutta nenä ei enää jaksa.

Haisteluohje Kiasman seinällä 2016. Kuva: Virpi Kaukio

Teoksen kokemista oli kiinnostava myös tarkastella sivusta: useimmat työnsivät päätään purkkeihin eivätkä haistelleet kansipahveja niin kuin näyttelyn ohjeessa kehotettiin. Pahvien avulla hajun olisi saanut helposti nostettua nenälle, ja toisaalta olisi pystynyt säätelemään omaa etäisyyttään hajuun. Itseäni kuitenkin hieman häiritsi kostean pahvin tahaton lisähaju. Purkista nuuhkimalla pistävät hajut tulivat kuitenkin vielä pistävämmin nenään ja reaktiona oli yh! Kävin 1995 kävin ottamassa Babylonista migreenin työntämällä päätä purkkiin, enkä sen kokemuksen perusteella olisi uskonut palaavani koko teoksen äärelle. Toisaalta, kun ei ennalta tiedä (tai nimestä osaa kuvitella) mitä haistelee, oli useimpien ensimmäinen reaktio enemmän torjuva kuin nautinnollinen. Joitakin lapsia uuden outous tai ällöttävyys näytti haittaavan vähemmän: iloisesti he saattoivat yllyttää kaveria, että ”Yök, haista tätä!”  Joku äiti ehdotti, että ”haistetaan lopuksi jotain hyvää” niin kuin epämiellyttävien loiventamiseksi, mutta lapsi ei halunnut ja piteli jo päätään. Hyväkään tuoksu ei tarjoa lepoa hajuaistille. 

Lasten suosikki kuului olevan appelsiinin tuoksu. Mutta ei varsinaisesti omana itsenään, vaan siksi, että he kokivat sen tuoksuvan hedelmäkarkille. Babylonin kanssa samassa tilassa oli esillä Petri Ala-Maunuksen Hinterland-öljyväriteos, jota esittelytekstissä kuvailtiin yltiöromanttiseksi maisemamaalaukseksi. Minulle taulu olisi jäänyt Babylonin taustakoristeen asemaan, ellen olisi kuullut erään näyttelyvieraan sanovan siitä, että ”tuostakin tulee sellainen olo kuin olisi syönyt pussillisen karkkeja”. Jäin miettimään levisikö joidenkin tuoksujen karkkimaisuus visuaalisen kautta imelänä makuaistin alueelle ja näin aistimusten kautta tuntemuksiin asti. Hajuaistin kokemuksia vahvistaa se, että muiden aistikanavien tarjoama tieto on haistettavan kanssa sopusoinnussa (Gilbert 2008, 87-90.) Oma mielituoksuni teoksesta oli tammisammal. Sen tuoksu vie ainakin ajatuksissa näyttelysalista tammimetsään.  

Palataan kuitenkin vielä Huxleyyn niin selviää paremmin se, miksi minua harmitti tuoksu-urkujen ja Babylonin juuttuminen nautinnollisuuteen tai miellyttävyyteen. Huxleyn luomassa utopiassa yhtä lailla vapaus on uhrattu tasapainon ja järjestyksen vuoksi. Kaikkien on pakko olla onnellisia. Henkilöhahmot käyttävät soma-nimistä huumetta pysyäkseen tyytyväisinä ja turruttaakseen epämiellyttävät tunteet. Soma on myös surun mitta: joku on voinut kokea yhden gramman surut. Grammalla somaa ne on jätetty taakse. Kuolevat on eristetty oman sairaalaansa, jossa vartin välein huoneessa vaihtuu tuoksu automaattisesti. ”Koetamme luoda tänne kauttaaltaan miellyttävän ilmapiirin - jotakin ensiluokan hotellin ja tuntokuvapalatsin välimailta.” (Huxley 1932/1978, 203.) 

Tuoksut on kirjassa valjastettu yltiöneutraaliin miellyttävyyteen. Niin pitkälle, että alkaa kuvottaa ja tasapainosta tulee vankila. Uljaasta uudesta maailmasta tulee dystopia ja tuoksu-uruista vastaavanlainen hallinnanmuoto kuin kirjan alussa kuvattu hautomis- ja olouttamiskeskuksen brutaali ihmisjalostus lokeroihinsa sopiviksi.

Onkin sanottava ehkä onneksi, ettei meidän vanhassa maailmassa hajut ja tuoksut ole aina miellyttäviä. Hajujen ja tuoksujen merkitykset, miellyttävyys tai epämiellyttävyys, ovat paitsi kulttuurisesti ja sosiaalisesti opittuja, myös hyvin pitkälle yksilöllisiä, omien tunteiden ja kokemusten kautta tulkittuja. Esimerkiksi tästä käy homejuusto. Siinä voi nähdä jonkinlaisen pienen jäävuorenhuipun merkitysten moninaisuudesta. Ruoka-aromien miellyttävyys on hyvin kulttuurisidonnaista ja yksilöllistä.

Esimerkiksi käy myös vastaleikatun ruohon tuoksu. On esitetty, että 80 % ihmisistä pitäisi sitä miellyttävänä. Jopa miellyttävimmälle pitoisuudelle on löydetty prosenttimäärä (0,0038% heksanolia). (Tuominen 2012, 24.) Mutta tiedän ihmisen, joka inhoaa ruohontuoksua yli kaiken. 

Eräässä tutkimuksessa kävi ilmi, että sellaiset onnellisen lapsuuden kokeneet amerikkalaiset, jotka olivat syntyneet ennen vuotta 1960, pitivät vastaleikatun ruohon tuoksusta, mutta vuosien 1960 ja 1979 välillä syntyneet eivät siitä pitäneet, koska tuoksu assosioitui epämukavaan velvollisuuteen leikata ruoho. (Hirsch 2006, 187-189.) Tämä osoittaa miten historia, elämäntapa ja muuttuva teknologia vaikuttavat kokemukseen.  

 

Lawn Mover Girl, Simmons Hardware Companyn mainos vuodelta 1924. Kuva: Wikimedia Commons.

Vastaavia selitettävissä olevia tai ennakoimattomia inhokkeja ja suosikkeja hajujen ja tuoksujen maailmasta keksii varmasti jokainen omista ja tuttavapiirinsä kokemuksista, vaikkei hajuista ja tuoksuista kovin usein puhuttaisikaan. Vastaantulevat hajut saatetaan arvioidaan miellyttäviksi tai epämiellyttäviksi ennen kuin edes tunnistetaan mistä haju on lähtöisin. 

Miellyttävyys ei ole lainkaan vähäpätöinen seikka hajukokemusten tutkimuksessa. Yleisemmin hajuhaitoista näyttäisi olevan helpompi puhua kuin mieltymyksistä. Sekin on tarpeellista: epäkohtien esille ottamisesta voi käynnistyä muutos. Ärsyttävistä tai masentavista hajuista voi purnata täältä löytyvälle lomakkeelle. Opiskelijoiden huomioita voi lukea täältä.

Mutta ei hajukokemusten kanssa kannata jäädä purnausvaihteelle. Siksi pyydän myös ilmiantamaan ”hyvän tuoksun paikkoja”. Lomake löytyy täältä. Japanissa on kuulemma kerätty tieto sadasta hyvän tuoksun paikasta. Meillä suomessakin on kerätty ääniympäristöistä tällaista kokemustietoa. Ehkä tulevaisuudessa tuoksupaikatkin meilläkin saadaan kartalle. Vaikkapa näin: Alkukesän iltapäivä Lahden satamassa tuoksuu järvelle. Toisin kuin merenrannalla, tuoksu ei kanna kovin kauas talojen väliin ja mantereelle. Järven tuoksu avautuu samalla kun tulee sataman aukiolle. Tuoksussa on sama vihertävä sävy kuin Vesijärvessä.

Kesällä kerran Lahden satamassa. Kuva: Wikimedia Commons: Miguel Virkkunen Carvalho 2010.

Tiivistelmä: Haju kulttuurisena aistina 

- Hajujen kokemukset eivät ole vain aistimuksia, vaan niihin liittyy tulkinta, jokin aistimuksen ylittävä merkityssisältö tai käsitteellinen kytkös.

- Hajuaistia on kuitenkin väheksyvästi syytetty liiallisesta aistillisuudesta ja syytetty naiselliseksi, spontaaniksi, irrationaaliseksi epäanalyyttiseksi ja sivistymättömäksi. 

- Hajuaisti ollut ja on yhä selviytymisväline: varoittaja tai puoleensa vetäjä.

- Kuitenkin hajujen ja tuoksujen merkitykset, miellyttävyys tai epämiellyttävyys, ovat paitsi kulttuurisesti ja sosiaalisesti opittuja, myös hyvin pitkälle yksilöllisiä, omien tunteiden ja kokemusten kautta tulkittuja. 

- Haju on prosessi: alati muuttuva ja sekoittuva.

Siirry seuraavaan osaan: Hajun kieli